Kuulun viimeiseen ikäluokkaan, jolle opetettiin koulussa koukerokirjaimia. Tekstauksen minulle opetti koulun jälkeen, opettajilta salaa, 13-vuotias kaverini Harri. Kiitos Harri! Olen taplannut eteenpäin kaikki nämä vuosikymmenet järjestelmän vastaisella luovalla asenteella. Tällä hetkellä käytän puolet työajastani siihen, miten järjestelmä saisi mahdollisimman vähän verotuloja tekemästäni työstä. Voitko arvata miksi? Tai olisitko uskonut, että kannatan perustuloa?

Tilastokeskuksen tilastojen mukaan vuosina 2000-2011 Suomen reaaliset koulutusmenot nousivat perusopetuksessa 5,7 %, ammatillisessa koulutuksessa 38 %, ammattikorkeakoulutuksessa 22 % ja yliopistokoulutuksessa sekä tutkimuksessa 19 %. Lukiokoulutuksen menot puolestaan laskivat 1 %. Menonlisäykset eivät tervehdyttäneet valtion ja muiden julkisyhteisöjen taloutta. Vuosina 2011-2024 julkisyhteisöjen EDP-velan määrä kasvoi 103 miljardista eurosta 227 miljardiin euroon. Vuosina 2011-2024 reaaliset koulutusmenot nousivat perusopetuksessa 22 %, lukiokoulutuksessa 17 %, ammattikorkeakoulutuksessa 7 % ja yliopistokoulutuksessa sekä tutkimuksessa 1 %. Ammatillisen koulutuksen menot puolestaan laskivat 11 %. Perusopetukseen tehdyt menonlisäykset eivät näkyneet oppimistuloksissa – PISA-tulokset huononivat. Ammattikorkea- ja yliopistokoulutuksessa reaalinen rahoitus opiskelijaa kohden on viime vuosina laskenut. Samalla oppimistulokset ovat laskeneet.

Euroopan komission ennusteen mukaan Suomen julkiset menot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat vuonna 2026 noin 59 %. Vertailun vuoksi vastaava osuus on EU-maissa keskimäärin noin 50 %, Yhdysvalloissa noin 40 % ja Iso-Britanniassa noin 46 %. Kansainvälinen valuuttarahaston (IMF) ja siihen perustuvien kansainvälisten tilastojen mukaan kommunistisessa Kiinassa vastaava osuus on ollut viime vuosina noin 33 %. Jos Suomen julkisen sektorin itse tuottama arvonlisä poistetaan nimittäjästä, julkisten menojen osuus nousee yli 70 %:iin suhteessa yksityisen sektorin tuottamaan arvonlisään. Tämä kuvastaa julkisen sektorin menojen mittaluokkaa. Julkiset menot ovat kasvaneet mittaluokkaan, jota kukaan tai mikään ei enää pysty rahoittamaan. Tämä näkyy valtion ja muiden julkisyhteisöjen velkaantumisessa. Vuonna 2025 suomalaisten julkisyhteisöjen EDP-velan määrä oli 248 miljardia euroa. Valtiovarainministeriön arvion mukaan neljän vuoden kuluttua EDP-velan määrä on jo lähes 340 miljardia euroa.

Eläketurvakeskuksen mukaan nykyiset eläkeläiset ovat maksaneet eläkkeistään vain kolmanneksen, neljänneksen tai viidenneksen. Nuorten maksamista eläkemaksuista suurin osa maksetaan suoraan nykyisille eläkeläisille. Eläkerahastoihin jää vain pieni osa nuorten omaksi hyväksi. Suomen nykyinen eläkejärjestelmä on Ponzi-huijaus. Lähes puolet suomalaisista uskoo eläkejärjestelmän romahtavan. Eikä tässä vielä kaikki. Nuoret joutuvat lisäksi lyhentämään tuon 340+ miljardin euron velan! Velkajarru on syytä pitää päällä ja lukita. Muussa tapauksessa tullaan hakemaan vertaista Suomen nälkävuosista 1866-1868. Nuoret suomalaiset miehet ovat jo ottaneet vastuuta etupeltoon, vaikka kukaan ei ole heiltä sitä vaatinut.

”Nuorten suomalaisten naisten asenteissa korostuvat vasemmistoliberaalit ja miesten asenteissa oikeistokonservatiiviset arvot.” – Yleisradio, verkkoartikkeli (7.4.2024)

Suomalaiset viranomaiset eivät aina noudata lakia. Jos jokin laki on heidän mielestään väärin laadittu, he saattavat poteroitua ja olla noudattamatta sitä. Esimerkiksi Tukes ei ole vieläkään päivittänyt sähköturvallisuutta koskevaa ohjeistustaan vuonna 2016 uudistetun sähköturvallisuuslain mukaiseksi, Pirkanmaalla jätekuljetukset on toteutettu jätelain vastaisesti, ja liikenne- ja viestintävirasto ei ole noudattanut ajoneuvoverolakia 23 vuoteen. Viraston kellarin kolmannessa kerroksessa (-3) pitää majaansa viraston verotusyksikköä tukeva verotuksen tukiyksikkö, joka on sopinut viraston sisäisestä poterokoodista ja ohjelmoinut tietokoneet laskemaan väärin, minkä vuoksi ajoneuvoveron perus- ja käyttövoimaveron kertymä arvioidaan (harkinnanvaraisesti) Suomen valtion tilinpäätökseen. Samaan aikaan eduskunnassa säädetään into piukkana uusia lakeja.

”Osa viranomaisista suhtautuu lakeihin ja tuomioistuinten päätöksiin ylimielisesti.” – Helsingin Sanomat, pääkirjoitus (2.9.2025)

Sanotaan tätä kaikkea vaikka suomalaiseksi sosialismiksi. Suomalainen sosialismi näkyy pakollisessa oppivelvollisuudessa, huonoissa oppimistuloksissa, valtion rahoittamassa kulttuurissa, valtion rahoittamissa kansalaisjärjestöissä, työn korkeassa verotuksessa, pakollisissa eläkevakuutusmaksuissa, liian pienissä tuloeroissa, pääomien vähyydessä, julkishallinnon tehottomuudessa, huonolaatuisessa terveydenhuollossa, ylimitoitetussa sääntelyssä, tarpeettomassa valvonnassa, julkisen vallan väärinkäyttönä, hallinto-oikeuksien puutteellisessa riippumattomuudessa, yksilönvapauksien sekä uskonnonvapauden rajoituksissa, sekä valtion omistamien tv- ja radiokanavien lähettämässä propagandassa. Itse lopetin Yleisradion tv-kanavien ja Areenan katsomisen kertapäätöksellä 10.6.2024.

Syyttävä sormi osoittaa Suomen julkistoon, joka kannattaa keskushallintojohtoista sosialistista, sosialidemokraattista tai sosiaaliliberaalia hyvinvointivaltiota sekä woke- ja cancel-kulttuurivallankumousta. Suomi on nykyisin köyhä sosiaalihuoltovaltio, joka sylkee suustaan verta ja tervaa.

Suomen itärajalle rakennetun 200 kilometrin pituisen muurin tarkoitus ei ole estää suomalaisia pakenemasta maasta. Kuva: Rajavartiolaitos.

Suomen itärajalle onkin jo rakennettu 200 kilometrin pituinen muuri, jotta kansalaiset eivät voisi paeta maasta. Tämä oli tietenkin mustaa huumoria. Aidan tarkoituksena on tietenkin torjua välineellistettyä maahantuloa, eikä estää kansalaisia poistumasta maasta. Mutta on huumorissani totuuden siemenkin. Suomessa yhteisöjä (yrityksiä) verotetaan maasta poistuttaessa. Myös yksityishenkilöitä koskevaa maastapoistumisveroa selvitettiin, mutta valtiovarainministeriö katsoi mallin olevan niin ongelmallinen, ettei sen säätämiseen ryhdytty.

”Socialist governments traditionally do make a financial mess. They always run out of other people’s money. It’s quite a characteristic of them.” – Margaret Thatcher, Thames Television -haastattelu (5.2.1976)

Historia osoittaa, että suuret rakenneuudistukset tehdään vasta pakon edessä. On realistista ja moraalisesti oikein toivoa, että Suomi törmää päin seinää mahdollisimman nopeasti. Mielestäni törmäystä seuraavassa suuressa rakenneuudistuksessa on tehtävä koulutusuudistus, eläkeuudistus, tulonsiirtouudistus, verouudistus ja julkishallinnon palvelujen uudistus, jotka tervehdyttävät valtion ja muiden julkisyhteisöjen talouden. Valtaa on jaettava keskushallinnosta alueille ja kunnille. Yksilönvapauksia ja yksilöiden tekemiä valintoja on kunnioitettava.

Seuraavaksi esitän mallini suureksi rakenneuudistukseksi. Mallini perustuu pääosin klassisen liberalismin periaatteisiin. Mallini yksinkertaistaisi nykyistä sosiaaliturva-, eläke- ja verojärjestelmää. Kymmenet etuudet, verovähennykset, eläkelajit, tukimuodot ja niihin liittyvät hallinnolliset menettelyt korvautuisivat pääosin perustulolla, henkilökohtaisella eläkesäästöjärjestelmällä sekä yksinkertaisemmalla verotuksella. Samalla julkisen sektorin hallinnollinen taakka ja keskushallinnon koko pienenisivät huomattavasti. Voit hypätä suoraan laskelmiini klikkaamalla tästä.

Koulutuspanostukset on kohdennettava siten, että valmistuneiden osaamistaso nousee, vaikka se vähentäisi valmistuneiden määrää. Osaamisen määrä yhteiskunnassa ei kasva, jos tutkintojen suorittamisvaatimuksia alennetaan. Koulutuspanostuksia on kohdennettava myös siten, että perusosaaminen vahvistuu ja erikoistuminen vähenee kaikilla koulutusasteilla. Valinnanvapautta on vähennettävä perus- ja toisen asteen koulutuksessa. Oppivelvollisuus on poistettava kokonaan. Perusasteen, toisen asteen ja erikoisammattikoulutusasteen koulutuksen on oltava edelleen maksutonta. Alimman korkea-asteen ja korkeakouluasteen koulutuksen on oltava maksullista. Maksuton korkeakoulutus on kansainvälisesti poikkeuksellinen järjestely, eikä se ole Suomen edun mukaista. Se johtaa aivovuotoon, heikentää opiskelijoiden kannustimia sekä saa Suomen rahoittamaan kansainvälisten työmarkkinoiden osaajatarvetta veronmaksajien kustannuksella. Lisäksi korkeakoulutuksen hyödyt kohdistuvat merkittävästi myös opiskelijalle itselleen, minkä vuoksi sen kustannuksia on perusteltua kohdentaa nykyistä enemmän koulutuksen saajille. Tutkijakoulutusasteen koulutuksen on kuitenkin oltava maksutonta, koska sen tavoitteena on tuottaa uutta tietoa ja osaamista, jonka hyödyt ulottuvat laajasti koko yhteiskuntaan.

Nykyinen eläkevakuutusjärjestelmä (TyEL, YEL, MYEL ja JuEL) on lakkautettava kokonaan. Eläkeikää ei enää olisi olemassa. Nykyiseen järjestelmään rahastoidut varat (noin 300 miljardia euroa) palautettaisiin jako-osuuksina niille, joille eläkettä on kertynyt. Nykyinen järjestelmä korvattaisiin eläkesäästöjärjestelmällä, johon tallennetut varat olisivat nykyjärjestelmää selkeämmin omaisuudensuojan piirissä ja periytyisivät. Jako-osuuksina palautettavat varat siirrettäisiin uuden järjestelmän pohjalle. Sen jälkeen jokaisen suomalaisen bruttoansiotuloista 5 % siirrettäisiin automaattisesti eläkesäästöjärjestelmään. Järjestelmä sijoittaisi varat hajautetusti eri omaisuusluokkiin, kuten osakkeisiin, joukkovelkakirjoihin ja muihin sijoituskohteisiin. Jokainen voisi itse päättää sijoitustensa riskitason eri elämänvaiheissa – liukukytkimellä. Nostojen vuosittainen enimmäismäärä porrastettaisiin elinaikaennusteen perusteella siten, että varat riittäisivät laskennallisesti toimeentuloon loppuelämän ajaksi. Nostot olisivat verovapaita. Uuteen järjestelmään voisi myös tallettaa varoja, joita voisi nostaa ilman rajoituksia, mutta niiden tuotot olisivat verollisia. Uuden järjestelmän rakentaminen olisi Suomen julkiselle sektorille käytännössä ilmaista. Vertailun vuoksi yksityinen sektori on jo toteuttanut vastaavanlaisen järjestelmän, osakesäästötilin, markkinaehtoisesti omalla kustannuksellaan. Vastustan osakesäästötiliä sinänsä, mutta haluan tuoda esille, että se on lainsäädännön päälle toteutettu kevyt toteutus.

On otettava käyttöön 700 euron suuruinen veroton kuukausittainen perustulo, joka maksetaan kaikille täysi-ikäisille Suomen kansalaisille. Alaikäisten perustulo olisi puolet täysi-ikäisten perustulosta. Perustulo korvaisi kaikki nykyiset rahamuotoiset tuet. Perustulon käyttöönotto kytkeytyisi suureen eläke- ja verouudistukseen. Yksityishenkilöiden ansio- ja pääomatuloja verotettaisiin 35 %:n tasaveroprosentilla. Nettoveronmaksajia olisivat kaikki yli 24 000 euroa vuodessa ansio- ja pääomatuloja saavat yksityishenkilöt. Yhteisövero olisi 15 %. Listaamattomista osakeyhtiöistä saatuja osinkoja verotettaisiin 23,53 %:lla, jolloin osakeyhtiömuotoisen yrittäjän kokonaisverotus vastaisi palkka- ja pääomatulojen verotusta (35 %). Tavaroiden ALV-kanta olisi 30 % ja palveluiden 15 %. Alennetuista ALV-kannoista luovuttaisiin. Perintövero poistettaisiin. Perustulo ja verotus kannustaisivat perheen perustamiseen, työntekoon ja yrittämiseen, ja ne tukisivat kestävää kehitystä. Mallini on muotoiltu niin, ettei yritysriskin ottamista tueta erillisellä veroedulla. Tämä helpottaa mallin poliittista hyväksyttävyyttä vasemmalla laidalla.

Suomen valtion on suojeltava itseään (maanpuolustus). Sen on suojeltava kansalaistensa yksilönvapauksia ja yksityistä omistusoikeutta (poliisi, oikeuslaitos ja rikosseuraamusjärjestelmä). Valtion on vastattava kansainvälisistä velvoitteistaan sekä EU-sääntelyn sille asettamista velvollisuuksista. Lisäksi valtion on vastattava teknisluonteisista tehtävistä, kuten väestörekisterin ylläpidosta, maanmittauksesta ja tilastoinnista. Muut tehtävät kuuluvat mallissani lähtökohtaisesti kansalaisyhteiskunnalle, markkinoille, kunnille, alueille ja yksityishenkilöille. Alueiden olisi edelleen vastattava sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimesta. Alueiden olisi vastattava välttämättömien peruspalvelujen saatavuudesta sekä erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden palveluista. Alueiden olisi rahoitettava perus- ja toisen asteen koulutus sekä erikoisammattikoulutus. Valtion olisi rahoitettava tutkijakoulutusasteen koulutus sekä puolet alimman korkea-asteen ja korkeakouluasteen koulutuksesta. Toisen puolen rahoittaisivat koulutuksen saajat. Valtateiden rahoitus olisi toteutettava tietulleilla. Kansalaisjärjestöjen julkinen rahoitus olisi lopetettava. Suomen valtio ja kirkko olisi erotettava toisistaan. Kirkollisvero olisi poistettava. Yleisradion tehtävät olisi rajattava välttämättömään julkiseen palveluun. Sen rahoitus olisi supistettava 0,5 miljardista eurosta 50 miljoonaan euroon vuodessa. Yleisradiovero olisi poistettava.

Seuraavaksi vertailen, miten julkiset menot kohdistuvat nykyisessä mallissa ja omassa mallissani julkisen sektorin alasektoreille suhteellisesti tarkasteltuna vuoden 2024 tasolla. Omassa mallissani menoja kohdistetaan suhteellisesti enemmän puolustukseen, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen, ympäristönsuojeluun, terveydenhuoltoon, koulutukseen ja sosiaaliturvaan.

MenolajiNykyinen malliPuuhan malli
Yleinen julkishallinto12,4 %6,4 %
Puolustus2,7 %7,0 %
Yleinen järjestys ja turvallisuus2,3 %4,3 %
Elinkeinoelämän edistäminen8,5 %2,1 %
Ympäristönsuojelu0,4 %0,6 %
Asuminen ja yhdyskunnat0,9 %0,3 %
Terveydenhuolto13,4 %19,3 %
Vapaa-aika, kulttuuri ja uskonto2,9 %0,8 %
Koulutus10,8 %11,8 %
Sosiaaliturva45,8 %47,3 %
Yhteensä100,0 %100,0 %

Seuraavaksi vertailen, miten julkiset menot kohdistuvat nykyisessä mallissa ja omassa mallissani julkisen sektorin alasektoreille euromääräisesti tarkasteltuna vuoden 2024 tasolla. Omassa mallissani menoja kohdistetaan euromääräisesti enemmän vain puolustukseen sekä yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen.

MenolajiNykyinen malli (M€)Puuhan malli (M€)
Yleinen julkishallinto19 7446 000
Puolustus4 2776 500
Yleinen järjestys ja turvallisuus3 6434 000
Elinkeinoelämän edistäminen13 4722 000
Ympäristönsuojelu600600
Asuminen ja yhdyskunnat1 450300
Terveydenhuolto21 33018 000
Vapaa-aika, kulttuuri ja uskonto4 581700
Koulutus17 27011 000
Sosiaaliturva73 00644 000
Yhteensä159 37393 100

Seuraavaksi vertailen, miten julkiset menot asukasta kohden muuttuisivat vuoden 2024 tasolla.

Nykyinen malli (M€)Puuhan malli (M€)
Julkiset menot yhteensä159 37393 100
Menot per asukas28 35416 550
Muutos−41,6 %

Protestilauluni kertoo vaistosta (instinct) ja kannustimista (incentives). Sävellyksen siihen teki, ja sen tulkitsi lontoolainen nouseva tähti, Arthur Fixit. Voit kuunnella sen artikkelin alussa olevaa play-painiketta klikkaamalla.

Life ain’t no dive
Diapers off
Claim my rights
Life is a ride
My mambo is not ice
I see your eyes

It’s instinct
Instinct from the distinct
Get my mambo right

They abort you, cancel you, and rate you
They level you, and if you break through, they drain you
They cap growth, tax work, manage flow, all for a show
From the classroom to the grave, they muzzle your faith
They monitor you, script you, keep you in your lane
They want a puppet, a slave, a link in their chain
They want your moves, your truth, your every impulse
But they can’t reach me, they can’t stop my stride
They can’t restrict my instinct, from the distinct
Umm… got my mambo right

Life ain’t no dive
Diapers off
Claim my rights
Life is a ride
My mambo is not ice
I see your eyes

It’s instinct
Instinct from the distinct
Get my mambo right

Life ain’t no dive
Umm… got my mambo right

”Hiljaa!” – Jukka Gustafsson (SDP), eduskuntatalon portailla mielenosoittajille (16.9.2022)