Mistä kalasta tykkäät eniten? Ahvenesta, kuhasta, muikusta, siiasta… tonnikalasta? Itse nostan muikun ylärekisteriin. Kalastan työkseni läpi vuoden joko kuhaa, muikkua tai ahventa, mutta vain omaan käyttöön. Säästän vuodessa noin 3 000 euroa, jonka saadakseni (nettona) joutuisin tekemään oikeita töitä kuukauden tai kaksi. Harrastan todella aggressiivista verosuunnittelua, joka on pantava kuriin!
Muikku
Muikku on siikojen sukuun kuuluva rasvainen lohikala. Muikun rasva on terveellistä rasvaa, sillä se sisältää runsaasti sydämelle ja verisuonille hyödyllisiä omega-3-rasvahappoja. Muikku on elinvoimainen ja kestää voimakasta kalastusta.

Muikkuverkot pingotetaan kireälle. Järven pohjalla lepäävän ison päätyankkurin ja pinnalla kelluvan ison päätyponttoonin väliseen paksuun köyteen kannattaa laittaa paino (noin 300-500 g), joka ei painu pohjaan asti vaan kiristää verkkoja. Samoin päätyponttoonin ja verkon väliseen naruun kannattaa laittaa paino (noin 100-300 g). Välikohoilla säädetään pyyntisyvyyttä. Ensimmäinen koho kannattaa laittaa aivan verkon päähän, jotta verkko on ryhdissään alusta alkaen.



Kuningaskukko

| 7 dl | vettä |
| 750 g | muikkuja |
| 13 dl | ruisjauhoja |
| 2 dl | vehnäjauhoja |
| 1,5 tl | suolaa |
| 50 g | voita |
| 3/4 dl | ohrasuurimoita ja/tai riisiä |
| 350 g | sian kylkiviipaleita |
| suolaa | |
| mustapippuria (rouhittuna) | |
| voita |
Perkaa muikut niin puhtaaksi kuin haluat. Itse poistin muikuista päät, pyrstöt ja suolet, koska muikut olivat isoja ja tein kuningaskukon.
Lisää vesi ja peratut muikut kattilaan. Keitä muikkuja niin kauan, että selkäruoto irtoaa. Säilytä keitinvesi. Sitä käytetään taikinassa, koska se sisältää hyviä rasvoja. Anna jäähtyä. Irrota selkäruodot.
Lisää jauhot veteen vähitellen koko ajan sekoittaen. Lisää taikinaan sulatettu voi ja suola, kun taikina on on notkeaa kuin lettutaikina. Lisää taikinaan jauhoja, kunnes se on vielä tahmeaa, mutta juuri ja juuri käsiteltävissä pöydällä. Jauhota pöytä jäljelle jääneillä jauhoilla. Kääntele ja jumppaa taikinaa jauhojen päällä kuin pitsataikinaa, kunnes taikina ei enää tartu pöytään. Muotoile taikinasta pyöreä levy, jonka keskiosa on noin 1,5 cm paksu ja reunat on ohennettu.
Lisää ohrasuurimot ja/tai riisit taikinalevyn keskelle. Lisää päälle muikut ja sian kylkiviipaleet kerroksittain. Lisää jokaisen kerroksen päälle suolaa ja mustapippuria makusi mukaan.
Kostuta taikinalevyn reunat. Käännä taikinalevyn reunat muikkujen ja sian kylkiviipaleiden päälle, eli kaiken päälle niin kuin paketoisit jotain. Muotoile paketin yläosa vettä ja veistä käyttäen niin tiiviiksi, että oletettavasti paketin sisältö ei vuoda taikinan läpi ulos uuniin ja höyrysty pois. On tärkeää pitää paketin sisältö kosteana. Olen tosin kuullut, että jotkut puhkaisevat kukon päälle henkireiän, josta ylimääräinen paine purkautuu ulos. Se voikin olla järkevää. Nimittäin tällä kerralla kukon pohja petti alakulmasta ja jouduin paikkaamaan sen.
Paista kukkoa 250 asteisessa uunissa 30 minuutin ajan. Jos kukko vuotaa nesteitä ulos, paikkaa vuotokohdat taikinalla. Voitele pinta voilla. Paista kukkoa 125 asteisessa uunissa 6 tunnin ajan. Voitele pinta voilla. Kääri folioon. Paista kukkoa 60 asteisessa uunissa vielä 2-3 tunnin ajan. Anna olla vielä jälkilämmössä pari tuntia.
En ole savolainen kukontekijä. Kunnia heille. Kuoren meneminen ylikovaksi näyttäisi olevan tyypillinen aloittelijoiden virhe. Tässä elämäni kolmannessa kukossani – ja itse asiassa ensimmäisessä muikkukukossani – onnistuin kuoren kanssa omasta mielestäni hyvin. Minulla on vielä kaksi alkuperäistä etuhammasta molemmissa riveissä.
#kalakukko #muikkukukko #kuningaskukko #arttupuuha #kotiruoka
Muita verottomia ruokia
Suomessa on kalan lisäksi myös muita verottomia ruokia, joita voi itse kasvattaa, pyydystää tai ottaa talteen omilta mailta – omaan käyttöön verottomasti. Näitä ovat muun muassa:
- kananmunat
- kanat
- riistaeläimet
- marjat
- sienet
- kasvikset
- juurekset
- vihannekset
- hedelmät
- viljat
- mahla
Marjoja ja sieniä saa kerätä myös toisten mailta metsistä, mutta ei pihapiiristä tai läheltä pihapiiriä.
Kehittyvä juttu
Tämä on vielä kehittyvä juttu ja se vakiintuu arviolta tammikuussa 2026.
